Jatkoa edelliselle tekstille

Sain edelliselle kirjoitukselleni sen verran huomiota, että taidan kommentoida ja tarkentaa muutamaa asiaa uudella postauksella. Edellisellä tekstillä on kommentteja jo sen verran paljon, että minulle on helpompaa kirjoittaa uusi teksti jossa käsittelen niissä esiin tulleita asioita kuin vastata jokaiselle kommentoineelle erikseen. (Varsinkin kun Bloggerin käyttöliittymä ei ole tässä mielessä mikään paras mahdollinen, kommentteihin ei voi kirjoittaa suoraa vastausta vaan on kirjoitettava uusi, erillinen kommentti ja toivoa että henkilö jolle se on osoitettu sattuu sen huomaamaan.)

Tärkein ensin - kiitos. En olisi mitenkään osannut odottaa saavani näin paljon näin hyviä kommentteja. Hyviä pointteja, erilaisia näkökulmia, sellaista asiantuntemusta ja tietoa jota minulla ei ole, ja vielä hyvin ja asiallisesti ilmaistuna. (Ei tosin koske aivan jokaista kommenttia, mutta mitäpä siitä.) En tiedä olenko koskaan nähnyt yhtään missään blogissa näin onnistunutta keskustelua, joten voitte ehkä kuvitella miten paljon sydäntä lämmittää että saan sellaista omaani. Hyvätkään blogikirjoitukset joita olen netistä löytänyt eivät ole kovinkaan usein poikineet muuta kuin joitakin kymmeniä jeejee-kommentteja ja pari trollia, ja parhaimmassakin tapauksessa kommentoijat toistavat toisiaan. Nyt ei mielestäni käynyt niin.

Sain myös blogilleni uusi lukijoita. Teille haluan sanoa lämpimästi tervetuloa, ja samalla sen perinteisen varoitukseni: tämä blogi ei käsittele mitään tiettyä teemaa. Kirjoitan aivan kaikesta mikä minua milloinkin sattuu liikuttamaan tai kiinnostamaan (aiheita saa tosin ehdottaa), joten on aivan mahdollista, etten enää koskaan tule kirjoittamaan mistään mikä kiinnostaa juuri teitä. Tosin tässä tapauksessa se ei ole kovin todennäköistä, sen verran kiinteästi taide ja media minun elämääni liittyvät, mutta pointti on se, että tämä ei ole media-alaa, kulttuurialaa tai taidetta erityisesti käsittelevä blogi. Tokihan voisin jättää blogin kuvauksen lukemisen ja sisäistämisen teidän omalle vastuullenne ja vähät välittää (mihin minua neuvovatkin tällä hetkellä kaikki läheiseni), mutta en vain halua tuottaa turhaa pettymystä.

Sitten kommenteissa esiin tulleisiin asioihin. Ensinnäkin haluan sanoa, että en halua ottaa kantaa työharjoitteluinstituutioon. En halunnut tehdä sitä alun perinkään, ja olisi ehkä pitänyt huomauttaa tästä, sen verran keskeisesti se kuitenkin aiheeseen liittyy. Kansantajuisemmin ilmaistuna en siis halua ottaa kantaa siihen, mitä töitä mikäkin taho saa teetättää harjoittelijoilla ja mihin hintaan. Näin ensinnäkin siksi, että harjoittelua on niin monenlaista. Harjoittelun nimen alla kulkee mitä erilaisimpia järjestelyitä joiden muodollisuuden aste vaihtelee, ja ne ovat keskenään erilaisessa asemassa. Kantani siihen pitääkö harjoittelijalle maksaa palkkaa riippuu mm. siitä, saako harjoittelija sisällyttää harjoittelun tutkintoonsa ja onko se hänelle pakollista, millaisia tehtäviä harjoitteluun kuuluu ja mikä on näiden tehtävien merkitys harjoittelun tarjoajalle, millainen taho tämä tarjoaja on ja niin edelleen, ja niin edelleen. Liikaa huomioon otettavia asioita, liian tapauskohtaista. Toiseksi, vaikka johonkin tapaukseen yrittäisikin perehtyä erikseen, näin maallikkona ja ulkopuolisena on aika vaikeaa haalia käsiinsä kaikkea tarvittavaa tietoa. Esimerkiksi sitä olisiko firmalla x ihan aikuisten oikeasti varaa maksaa työstä y palkkaa z harjoittelijalle n on aika vaikea ulkopuolisen sanoa, ja asianosaisilta puolestaan on käytännössä mahdotonta saada puolueetonta tietoa. Todettakoon näin yleisluontoisesti kuitenkin, että harjoittelijoita ei mielestäni saisi käyttää ilmaisina ammattilaisen korvikkeina sellaisissa tehtävissä, jonka harjoittelija hoitaa ammattilaisen vertaisesti. Tällä vertaisesti hoitamisella tarkoitan ensäinnäkin sitä, että harjoittelijan toimenkuva vastaa suoraan jonkun ammatin toimenkuvaa, ja toiseksi sitä, että harjoittelija hoitaa toimen aivan siinä missä ammattilainenkin.

Joka tapauksessa tarkoitin nuo ohjeeni lähinnä sellaisiin tilanteisiin, jossa osapuolet eivät ole vielä tehneet keskenään minkäänlaisia sitoumuksia. Mikä tahansa harjoittelusopimus on todellakin sitoumus, enkä minä voi kutakin sopimusta tuntematta ottaa kantaa siihen, mitä kumpikin osapuoli on toiselleen velkaa. Halusin pikemminkin antaa ajattelemisen aihetta sen suhteen, millaisia sopimuksia kannattaa tehdä ja millä perustein. Tähän jossakin määrin liittyen, minulla ei ole yhtään mitään talkootöitä vastaan, eikä ilmaistyöhön suostumistakaan vastaan noin niin kuin kategorisesti. Saahan sitä harjoittaa hyväntekeväisyyttä jos oikeasti haluaa, ei siinä ole mitään naiivia, olen itsekin auttanut ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi tahoja joita kohtaan tunnen jonkinlaista sympatiaa. (Hah, minuthan tunnetaankin netissä lähinnä erään sarjakuvan ilmaisena tekstaajana ja editorina. :D) Halusin vain sanoa, että kenelläkään ei minusta ole velvollisuutta antaa työtään ilmaiseksi pelkästään sillä perusteella, että on sattunut valitsemaan taide- tai media-alan.

Mainittakoon vielä, että ei, minä en kopioinut tai matkinut edellistä blogikirjoitustani mistään. Tiedän, etten takuulla ole myöskään ensimmäinen, joka on jotakin tämän tyylistä kirjoittanut (kiitos linkkejä heittäneille!) ja aivan varmasti joku tulee minun jälkeenikin keksimään omin päin jotain vastaavaa. Ei siinä tekstissäni mitään ainutlaatuista ollut, ja juuri sen takia se olikin helppo keksiä itse. Ja ei, minä en väitä olevani mikään asiantuntija. En ole missään vaiheessa väittänyt. Totesinkin jo siinä kirjoituksessa, että perustuu omiin kokemuksiin, ja tiedän olevani amatööri, jolla ei täydellisiä tietoja asioista välttämättä ole. Kävi ilmi, että minulla siitä huolimatta saattaa olla jotakin sellaista sanottavaa, jolla on jotakin väliä. Jotakin kaikki ne amatöörivuodetkin ovat selvästi opettaneet. Sain nimittäin hyväksyvää palautetta sen verran monelta ihmiseltä, joita pidän ammattilaisina, että tuskinpa pidän jatkossakaan turpaani kiinni. ;) Älkää tekään!