Miksi poistan kavereita Facebookista

Silloin tällöin karsin kaverilistaani Facebookissa. En ole näitä poistoja koskaan mitenkään oma-aloitteisesti selittänyt, mutta olen tehnyt sellaisen tiukan periaatepäätöksen, että kysyttäessä kerron aina poistamiselle syyn vaikka kasvokkain jos on tarpeen. Kukaan ei ole kuitenkaan tähän mennessä vielä kysynyt mitään eikä pyrkinyt takaisin kaveriksi. Olen taas harkinnut poistavani ihmisiä, ja tuli mieleen, että tällä kertaa voisin valottaa vähän tätä FB-politiikkaani etukäteen. Tai voihan se olla että ei sitten lopulta tulekaan poistettua ketään, mutta kirjoitan sitten muuten vaan. Kyllähän tähän tekstiin käsiksi pääsevät myös ne henkilöt jotka olen jo poistanut, joten saavatpa hekin selityksen jos on niin että haluavat sellaisen mutta eivät kehtaa kysyä.

Tähän mennessä minulla on ollut vain kaksi syytä poistaa ihmisiä kavereistani. Ensimmäinen syy on se, että kommunikaatiota ei ole tai se ei ole molemminpuolista. Tästä ei kannata heti säikähtää niiden joihin pidän vähän harvemmin yhteyttä, koska määrittelen tässä kommunikaation todella väljästi. Lasken siihen kuuluvaksi jo statuksista yms. tykkäämisen, ja jos sitäkään ei ole, totaalista hiljaisuutta on tyypillisesti jatkunut useampi vuosi ennen kuin ryhdyn mihinkään. Tällöinkin teen poikkeuksia sellaisten ihmisten kohdalla joihin törmään joka tapauksessa usein livenä ja/tai jotka käyttävät Facebookia todella harvoin. En kuitenkaan halua roikottaa kavereissani ihmisiä jotka ovat minulle vain nimi listassa, ja joille en oleta itse olevani yhtään sen enempää. En pidä sellaisesta ajatuksesta, että joku stalkkaa henkilökohtaista elämääni vuosikaudet tuntematta mitään tarvetta pitää mitään yhteyttä. (Tai saa siihen ainakin mahdollisuuden.)

Toinen ihmisryhmä joita saatan poistaa ovat henkilöt, jotka aiheuttavat minussa itsesensuuria. Joskus statusta muotoillessani tuskaannun tietäessäni, että koska tämä status koskee aihetta x, se tarkoittaa vuoren varmasti sitä, että henkilö y tulee vaahtoamaan usean kommentin verran ja usein vielä asian vierestä tai tahallaan väärin ymmärtäen, olipa sitten samaa mieltä kanssani tai ei. Siinä vaiheessa kun alan kyetä ennakoimaan tämän, harkitsen kavereista poistamista. Tällaiset henkilöt eivät vieläpä useinkaan ole kiinnostuneita muista julkaisuistani millään tavalla, tai siltä se ainakin vaikuttaa, ja se riittää. Tällainen meininki ei vastaa käsitystäni kaveruudesta. Minä en ole kenenkään kaveri edes Facebookissa vain siksi, että saisin pyytämättä valistusta joistain tietyistä asioista joista kaverillani sattuu olemaan kiihkeitä näkemyksiä ja tietoa, jonka todenperäisyydestä ja puolueettomuudesta en mitenkään voi olla varma. Jonkinlaista itsehillintää ja huomaavaisuutta pitäisi löytyä, tai jos tämä ei sen ikioman rakkaan aihepiirin kanssa onnistu, voisi sentään pitää muutenkin yhteyttä. Huomatkaa, että tällaisten henkilöiden omat julkaisut eivät minua häiritse. En ole koskaan vielä edes harkinnut kenenkään poistamista muiden ihmisten tuottaman sisällön takia. Minä en vedä herneitä nenään kenenkään Facebookrevittelyistä, ja vaikka vetäisinkin, osaan halutessani piilottaa epämiellyttävän sisällön. Ongelma minulle muodostuu vasta siitä, kun koen jonkun rajoittavan omaa itseilmaisuani. Ei minun itsesensuurini toki kenenkään muun syytä ole kuin omaani, en minä voi siitä syyttää muuta kuin omaa herkkyyttäni, mutta onneksi minulla on siitä huolimatta oikeus käyttää Facebooktiliäni omalle luonteelleni sopivalla tavalla.

Mistä tulikin mieleen, että kumman moni tuntuu luulevan, että on olemassa jokin "oikea" tapa käyttää Facebookia. Jotkut tuntemani ihmiset ovat esimerkiksi epäröineet Facebookiin liittymistä, koska eivät halua kavereikseen kaikkia puolituttujaan eivätkä usko, että kaveripyynnöstä on sallittua kieltäytyä. Facebook mahdollistaa aika paljon säätöjä, miksi emme käyttäisi niitä hyväksemme, ja miksi emme toimisi Facebookissa juuri niin kuin itsestä tuntuu hyvältä? Jos haluatte kritisoida tapaani toimia (minkä saa tehdä), pyytäisin ystävällisesti että perustelette kantanne jollakin muulla kuin kertomalla minulle, mikä muka on "koko homman idea". Mitä Facebookiin tulee, minun mielestäni sellaista ideaa ei ole.

Sitten aiheeseen täysin liittymätöntä asiaa. Päätin ryhtyä blogaamaan kunnolla omalla nimelläni. Nimimerkin tarpeellisuus oli alunperinkin aika kyseenalainen, koska tästä blogista on alusta lähtien päässyt kotisivuilleni, josta koko nimeni löytyy. Nimimerkki oli alunperinkin joku omituinen kompromissi ja loppuun asti miettimätön ratkaisunkorvike, jolla yritin sivuuttaa kysymyksen siitä, kuinka anonyymisti haluan kirjoittaa. Näköjään en kovin, joten Elisa Ojutkangas, päivää. Eiköhän ole aika lopettaa jo tämä ihme säätäminen ja kikkailu nimimerkkien kanssa joiden merkityksen vesitän kuitenkin olemalla epäjohdonmukainen.