Vapaaehtoisesta lapsettomuudesta

Vapaaehtoinen lapsettomuus on asia, jonka ei minun mielestäni kaiken järjen mukaan pitäisi provosoida eikä muutenkaan herättää tunteita. Totuus on kuitenkin toinen. Jos vähänkin etsii netistä aiheeseen liittyvää keskustelua, käy ilmi että jotkut ihmiset todella paheksuvat tällaista valintaa, tai pitävät sitä merkkinä jollakin tavalla kehittymättömästä tai kieroutuneesta luonteesta. Ihan autenttisina poimintoina voisin mainita, että vapaaehtoisesti lapsettoman ihmisen ajatellaan olevan mm. kylmä, itsekäs ja kykenemätön ottamaan vastuuta. Olin vähällä jättää kirjoittamatta koko aiheesta (ja pitkään tätä lykkäsinkin), koska arvelin että se mitä minulla on aiheesta sanottavana on kaikesta huolimatta itsestäänselvää suurimmalle osalle ihmisistä. Oli se tai ei, yleisön pyynnöstä kerron kuitenkin minkälaisiin syihin vapaaehtoinen lapsettomuus voi muunmuassa perustua, ja miten sitä ylipäätään voi perustella. Ehkä tämä ei tavoita ihmisiä joilla on ikäviä ennakkoluuloja, mutta ehkäpä voin auttaa ihmisiä jotka eivät tiedä mitä vastaisivat syyllistäville sukulaisille.

Omasta tilanteestani ja tämän kirjoituksen viitekehyksestä vielä vähäsen, kun ihmiset nyt joka tapauksessa tuppaavat vetämään johtopäätöksiä. Ensinnäkin en ole vielä koskaan halunnut lapsia. Ajatus tuntuu tällä hetkellä täysin mahdottomalta. Tiedostan toki että olen vielä melko nuori (24 vuotta), ja minulla on vielä monta vuotta aikaa muuttaa mieleni. Tämän takia en olekaan kovaan ääneen tehnyt mitään julistuksia ja lupauksia, mutta ainakin minä tiedän, miltä tuntuu kun ajatus lasten hankkimisesta on täysin mahdoton. Mainittakoon myös, että minua ei ole onneksi kukaan vielä painostanut. Tämä kirjoitus ei siis kumpua mistään henkilökohtaisesta katkeruudesta. Kirjoitan lähinnä naisen näkökulmasta, kun kerran nainen olen, ja koska naisten lapsettomuuspäätöstä hämmästellään ja paheksutaan selvästi miehiä enemmän. (Mikä paradoksi - miesten annetaan jäädä lapsettomiksi, ja kaikkien naisten odotetaan hankkivan lapsia. Kenen kanssa?) Puhun yleisellä tasolla siellä missä voin ja itsestäni kun en muuta osaa.

Eräs merkittävä syy siihen miksi lapsettomuuteen päädytään on terveydelliset syyt. Luulisi olevan itsestäänselvää, mutta lapsettomuutta paheksuvat tuntuvat luulevan, että naisia on vain kahdenlaisia - terveitä ja hedelmättömiä. Asiahan ei ole aivan näin yksinkertainen. On olemassa paljon sairauksia ja muita rasitteita, jotka voivat tehdä lisääntymisen äärimmäisen vaikeaksi tai mahdottomaksi. Joillakin naisilla on esimerkiksi lääkityksiä, joista he eivät voisi raskauden ajaksi luopua, ja joita ei raskauden aikana tulisi käyttää. Monet sairaudet myös verottavat yleiskuntoa sen verran, että ajatus lasten hoitamisesta tuntuu ylivoimaisen raskaalta. Tokihan lastenhoitoon on saatavissa myös apua, jos ei muuten niin viimeistään rahalla. Monien fyysisten sairauksien kanssa apu saattaakin ratkaista ongelman, mutta mielenterveysongelmat tulee myös ottaa huomioon. (Tässä välissä haluaisin muistuttaa, miten räjähdysmäisesti mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet nimenomaan parhaassa lastensaanti-iässä olevien naisten keskuudessa.) Äidin masennus ei voi olla vaikuttamatta lapseen, vaikka äitiä kuinka autettaisiin. Mielenterveysongelmat, ja käsittääkseni ylipäätään terveysongelmat, ovat myös potentiaalinen taloudellinen rasite. On varsin tavallista, että lapset hankitaan vasta sitten kun talous on vakaalla pohjalla - työkyvytön ei tätä tilannetta saavuta välttämättä koskaan. Oma lukunsa ovat vielä sairaudet, jotka ovat selkeästi perinnöllisiä. Niitä ei välttämättä haluta siirtää eteenpäin, vaikka se siirtyminen ei olisikaan aivan varmaa. Toisaalta taas sellaistakin esiintyy, että vammaisten ihmisten lisääntymistä myös paheksutaan, vaikka kyseessä oleva vamma ei haittaisi merkittävästi elämää ja nainen olisi halukas ja kykenevä hankkimaan lapsia. Tendenssi tuntuu olevan se, että mitä enemmän vamma aiheuttaa kosmeettista haittaa, sitä paheksuttavampaa sen siirtäminen jälkipolville tuntuu olevan.

Lasten hankkimisen ajatellaan indikoivan kaikenlaisia hyviä luonteenpiirteitä. Lapsia haluava nainen on monien miesten mielestä ainoa oikea naisellinen nainen. Lapsettomia taas pidetään mm. kylminä, kyvyttöminä ottamaan vastuuta ja itsekkäinä. Minusta on melkoisen kummallista ajatella, että ainoastaan lapsen avulla voidaan kanavoida ja tuoda esiin niinkin merkittäviä piirteitä ihmisluonteessa kuin esimerkiksi empatia. Lapseton ihminen voi harjoittaa lähes kaikkia samoja luonteenpiirteitä kuin lapsia hankkinutkin, koska lapsi ei ole useimpien tunteiden ainoa mahdollinen kohde. Esimerkiksi vastuuta voi kantaa lemmikeistä ja kanssaihmisistäänkin, minkä lisäksi lapsettomalla on aikaa ja resursseja vaikka kuinka vastuullisiin töihin ja luottamustehtäviin. Lapsettomien syyttäminen vastuuttomasta luonteesta on typerää sikälikin, että se implikoi lasten hankkimisen ilmentävän vastuullisuutta. Näinhän ei läheskään aina ole, minkä voi varmasti vahvistaa mm. joka ikinen sossun täti. Aika harvan ihmisen luonne tuntuu muutenkaan erityisemmin jalostuvan lasten ansiosta. Jotkut hehkuttavat kovaan ääneen miten ovat lasten myötä muuttuneet paljon epäitsekkäämmiksi - samalla kun eivät edes tule ajatelleeksi, että kuuntelija ei välttämättä halua kuulla joka ikistä juttua puhujan lasten kakkavaipoista.

Itsekkyys on muuten erityisen mielenkiintoinen ilmiö analysoitavaksi. Lapseton ihminen haluaa itsellensä hyvän elämän, joten hän jättää lapset hankkimatta. Itsekästä tässä valinnassa lienee siis oman onnellisuuden tavoitteleminen. Yhtä lailla lasten hankkimistakin voidaan silti tarkastella pelkkänä välineenä omaan onnellisuuteen. Silloin kun nykyaikaisten ehkäisymenetelmien käyttäminen on valittavissa, on myös niiden käyttämättä jättäminen valinta, ja täten lasten saaminenkin on valinta - vaikka se kuinka olisi samalla myös "maailman luonnollisin asia". Kukaan ei synnytä lasta lapsen itsensä takia. Ei ole olemassa mitään potentiaalista ihmisyksilöä, joka vain odottaa syntymistään. Lapsia hankitaan nykyisin syistä, jotka palautuvat täysin vanhempiensa elämäntapavalintoihin ja juuri siihen samaan onnellisuuden tavoitteluun, josta lapsettomia syytetään.

Sitten minulla on vielä eräs henkilökohtainen syy olla hankkimatta lapsia. (En varmastikaan ole ainoa laatuani, mutta en kuitenkaan oikein uskalla kirjoittaa yleisellä tasolla, joten kirjoitan itsestäni.) Minulla on suuria vaikeuksia yhdistää keskenään käsitystäni ihannekumppanista ja ihanneisästä. Toisin sanoen saatan haluta mieheltä sellaisia ominaisuuksia, jota en haluaisi lasteni isältä. Useimmilla tätä ongelmaa ei taida olla - naisten keskuudessa vaikuttaa olevan melko tavallista, että miehestä etsitään ainakin alitajuisesti sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat perheen perustamisen kannalta tärkeitä. Empaattiset, rauhalliset, ahkerat ja tasaiset nallekarhut ovat kovassa huudossa, samoin taloudellisen aseman sanotaan vaikuttavan. Minusta tuntuu että tämä vaisto ei omalla kohdallani toimi ollenkaan. Eroottinen kiinnostukseni suorastaan kuolee, jos yritän kuvitella miestä isänä, oli hänestä siihen tai ei. Minua saattaa viehättää miehen luonteessa tietynlainen särmä ja tulisuus, mutta lasteni isältä puolestaan haluaisin tasaista luonnetta. Tässä tilanteessa on mielestäni iso riski siihen, että jos lapsia hankkisin, tuomitsisin joko lapseni riitaisaan kotiin tai itseni kulissiliittoon.

Loppukevennykseksi vielä erään keskustelijan kommentti Suomi24:ltä. En jaksa kaivaa sitä uudelleen järjettömän pitkästä ketjusta siteeratakseni sanatarkasti, mutta kyseinen henkilö joka tapauksessa väitti, että lapsien hankkiminen on oleellinen osa miehuutta - tärkeä todiste siitä, että mies on kyvykäs siittämään jälkeläisiä. Itse sanoisin, että mikäli et osaa määrittää omaa sukupuoltasi ennen kuin lisääntymiselimistä on otettu irti niiden koko potentiaali, niin onneksi olkoon.